sunnuntai 29. elokuuta 2010

Olen alkanut hävetä itseäni, nyt ihan "oikeasti". Sillälailla että tekisi mieleni kietoutua kaikkiin mustiin kaapuihin ja heittää pois nuo värikkäät vaatteet joita olen uskaltautunut ostamaan viime aikoina siinä uskossa että mua oikeasti joku haluaa katsoa ja minutkin saa huomata.

Tunnen olevani täysi pelle.

Tiistaina olisi seuraava pariterapia. Hävettää mennä sinnekin piipittämään kun siellä tunnutaan olevan J:n puolella niin selkeästi. Sen mitä J haluaa. Vaikka välillä kuulostaa ettei se itsekään tiedä.

Itse en oiken jaksaisi tuota selitystä ettei ehdi mitään jos jotain ehdottaa. Kyllä se on haiskahtanu jo pitemmän aikaa kun sitä koko ikänsä on kuullu. Isäkin oli aina töissä hankkimassa rahaa ennemmin kuin perheen kanssa. Vieläkin kuulen tuota että "me ei voida tulla sinne sun luokse, kun meillä on niin paljon työtä." Kuulosti sille viime terapiakäynnillä että J aikoo olla töissä lopun ikäänsä, että mulle ei löydy enää aikaa. Kun sitä työtä on aina. No onpa tietenkin, eihän se tekemällä lopukaan. En jaksa ottaa tuota vakavasti enää ettei muka ole aikaa, se on mun korvissa niin kulunut lause.

Tommy Hellstenin sanoin: Jos tukka palaa niin varmasti on aikaa sammuttaa. Tärkeille asioille löytyy aikaa. Minä olen edelleenkin samaa mieltä.


Viime viikon lauantaina lämmitin saunan. Rupesin sitten miettimään että haluaakohan J ollenkaan saunoa edes, jos se vaan miellyttää. Minä sitten kysyin: oliko huono idea lämmittää sauna? J vastasi sitten: kyllähän tuo vähän väsyttäis vaan on tämä ihan mukava. MInä tietenkin ymmärsin sen niin että hän ennemmin olisi nukkumassa kun saunassa. Ettei oikein olisi taaskaan yhteistä aikaa. Tietenkään. Lähdin sitten pois. En minä mitään esitystä jaksa enkä säälipaloja.

Minä taidan nyt lähteä ulos kävelemään, kun näyttäis olevan poutaa. J:tä en pyydä mukaan koska se ei kuitenkaan lähtis. Kun kävelen liian hitaasti. Nih.

Häikäiseekö teitä muita autojen valot ihan kauheasti? Minua melkein vihlaisee. =( Eipähän tartte tuntea ketään kun ei pysty kattomaan kuka tulee vastaan. :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti