Unia.

Viime yönä näin voimakkaita unia. Isosiskoni laittoi mut kuvaamaan sen ala-asteen aikasia koulukavereita,veljen kameralla. Itse oltiin jo aikusia. Sain pari kuvaa otettua kun sisko jostain suuttui ja heitti sen kameran maahan. Sisällä ollut filmi tietenkin valottui ja mua harmitti kovasti. Siinä oli kuvia melko pitkältä ajalta ja ihmisistä joita en enää tapaa.

Ajattelin siinä että miksi tuo aina saa tehdä mitä se haluaa.

Isälleni sitten suutuin myös ja sanoin: sinusta voisi kanssa alkaa jo löytymään jotain ihmisyyttä. Isällä oli käsissä jotain josta kasvoi jotain vihreää, taisi olla jotain ruohoa tai viljaa.

Nyt mietin: mikä minusta tekee niin erikoisen, että voin tehdä toisille mitä huvittaa ja olla kunnioittamatta muita. Mistä minä olen saanut luvan siihen? Enhän minä ole mikään erityinen.

Olen halunnut kostaa. Kun tunnen että mulle on tehty vääryyttä aina eikä kukaan piittaa minusta eikä mun tunteista. Että J perheineen jatkaa sitä vääryyden tekemistä. Että J ei ole mun puolella missään, vaan aina oman perheensä. On tuntunut että en voi alistua aina, on pakko puolustautua. Mun on ollut vaikea uskoa että ihmiset voisi haluta mulle hyvää. En ole ymmärtänyt miksi ne haluaisi, enkä ymmärrä oikein vieläkään. Yritän uskoa mutta ei mitään näyttöä siitä oikein ole. Kaikissa pyrkimyksissä tuntuu olevan takana oma itse, oman edun tavoittelu.

Kuolema tekee taiteilijan.