Missä on kaikki kun on paha olla? Kuka pyyhkii mun kyyneleet? Minä. Minä itse hoivaan itseni ehjäksi niinkuin aina. Mulla ei ole turvaa ja luottamusta muualla kun itsessäni. Missä äiti on ollut kun mua lapsena sattui? Missä äiti on nyt?
Ei äitiä ole. Äiti ei halua. Mutta minä kaipaan äitiä. Äidin syliä. Että äiti kantais vähän aikaa kun en tahdo jaksaa. Kun sattuu liikaa. Että joku välittäisi ja silittäisi.
En jaksa olla enää vahva. En tiedä jaksanko enää edes elää. Oon saanut niin tarpeekseni elämästä, se on näyttänyt mulle ettei sen takia kannata yrittää. Se on antanut pelkkää pettymystä alusta asti. Kaikki ihmiset. Pettymyksiä, vaatimuksia, satuttamista. Nyt en jaksa.
Saisinko lähteä tästä maailmasta ihan rauhassa, ennen kuin satutan itseäni enempää. Ehkä jonain päivänä saan olla niin rauhassa että voin sen tehdä.
En saa edes mahdollisuutta rakastaa. Edes mun rakkauteni ei kelpaa.
Päivän biisi on Ilona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti