Eka päivä pariterapiassa

Meni just niinkuin ajattelinkin. Että minä olen vikapää suhteessa. J on jo kaksi vuotta miettinyt eroa ennenkuin sanoi ääneen. Mua vituttaa. Ei sillä ole mitään haluja korjata mitään, kun on jo asian pohtinut ja päättänyt mielessään. Ei mitään varoitusta etukäteen sokealle.

Minä kuulemma haukun J:n ainakin kerran kuussa. Itelläni ei ole juuri muistikuvaa siitä mitä olen sanonut, eikä koska. Ei se taida haluta eikä jaksaa jatkaa mun kanssa. Olen ollut todella itsekäs, enkä ole ottanut toisen tunteita huomioon. Itestä on tuntunut kauan ettei mun tunteita oteta huomioon juuri missään asiassa,miksi munkaan tartteisi. Mutta J ei myönnä mitään omia virheitään. Minä olen vaan se joka on loukannu. Tosin minä olen se joka on loukannut toista varmaankin pahemmin.

Ärsyttää tässä sekin, kun se sanoi että ero olis molemmille parempi..sillä ei oo mitää oikeutta päättää mikä mulle olis parempi. Ei se voi sitä tietää. Mutta J:n mielestä minä itekin sen tiedän että ero olis hyväksi kun vaan mietin. Mutta mua ei pakoteta, mun pitää itekin haluta. Oli kyse sitten mistä tahansa.

Seksi on muka ongelma..tai sen puute. Mistäpä minä senkään tiesin. Ei se mua oo kovin haitannu, varsinkin kun kuvittelin ettei toistakaan haittaa kun ei se mitään sanonut. Ajattelin sen olevan liian väsyny sellasiin puuhiin tai jotain, en minä tiedä. Omissa asioissani on ollut tekemistä. Ei kai mikään vaivaa jos ei ota puheeksi. Minäkään en mitään ajatuksia osaa lukea. Jos mies jotain vähän yrittää hiplata muutaman kerran ja en heti ala leikkiin mukaan niin sitten on ihan kamalaa ja erota pitää. Voi jumalauta. Minä tunnen nykyiselläni olevani huono, lihava ja ruma, usko siinä sitten että toinen tykkää oikeasti kun ottaa tissistä vähän kiinni joissa ei ole mitään herkkyyttä. Ja nekin on todella rumat.

Tunnen olleeni joku koekaniini.

Oonkohan mä sittenkin liian riippuvainen J:stä? Tuntuu ihan kauhealta jos se ei oliskaan mun vieressä enää, vaikka vain nukkumassakin tai mitä vaan. Ja ero..se tuntuu ihan hirveältä ajatukselta. Minä en pysty siihen. Oon tuntenut jo ikävää vaikka J onkin vielä läsnä. Kaikki on nyt vain yhtä mylläkkää. Menneisyydestäkin nousee mieleen se kotoa muutto joka oli hyvin ikävä kokemus, vaikka sen olisi suonut olevan jotain muuta. Toivoa paremmasta, elämän alusta. Sain lähinnä kuulla olevani kauhea, eikä mua jakseta enää. Toivotettiin tervemenneeksi. Niin minä sitten lähdin.

Tämä tuntuu toistuvan taas, mutta nyt minä en lähde ennenkuin asiat on selvillä mun päässäni. Näin sekavissa tunteissa en tee mitään isoa, eikä mun puolesta päätetä mitään enää. Mua ei heitellä tuolla lailla miten sattuu huvittamaan. Minä en voi jatkaa keräten pettymyksiä ja selvittämättömiä asioita taakakseni loppuelämäkseni joita sitten saan paeta. Jotain on jätettävä jo matkan varrelle.

En juuri puhu isäni kanssa, muuta kuin jotain pinnallista pakon edessä. Silti isän arvostelu seuraa mua joka päivä. Tiedän mitä seuraa tästä mahd. erosta. Isä haukkuu mut epäonnistuneeksi, kuinka pilasin mahdollisuuteni eikä musta tule koskaan yhtään mitään. Se ei välttämättä sano sitä minulle, mutta se sanoo sen jollekin. Ääneen. En aio olla kuulemassa sitä. Minä oon sen silmissä ikuinen luuseri niinkuin kaikki muutkin jotka ei onnistu kaikessa.

Isällä oli tapa suuttua jostakin ihan joutavasta ja sitten riehua ympäri taloa, missä tahansa, mutta vain kotona, ei koskaan julkisesti. Tämän tavan oon oppinut itsekin. Rajattoman elämisen, asioiden sanomisen missä vaan ja milloin vaan. Olen päättänyt jo kauan sitten että se saa loppua mutta en ole osannut kokonaan lopettaa. Vielä. Siksikin mulla lienee turvaton olo, kun koska tahansa voi tulla sanomista. Vaikka ei sitä vaaraa oikeasti olekaan, sitä vaan odottaa. Erityisesti jos meillä on paljon miehiä, jossakin urakoinnissa tms. Koen sen hyvin epämukavana tilanteena, ja jos se jatkuu useamman päivän, on melko tukalaa. Koko ajan pelkää että joku tulee vaatimaan jotain älytöntä tai arvostelemaan mua ja mun tekemisiä.

Tuli puheeksi siellä terapiassa se, kuinka olen uhannut lähteä monta kertaa pois. Miesterapeutti sanoi että se viesti on useasti ihan jotain muuta: Pidä lujemmin kiinni. Ehkä silloin olisinkin toivonut enemmän tukea ja välittämistä, kun tuntuu etten selviä. Teki mieli paeta asioita jotka ahdistaa.

Nyt mua vaan suututtaa tuo tyyppi. Menis jonnekin. Ero kissoista harmittaa eniten tällä hetkellä.:'(. Nyt taidan mennä suihkuun kyllä ja sitten nukkumaan todetakseni ettei aamulla ole mitään syytä nousta ylös.

Täältä tähän, Varpuk.