Tiistai.

Huomenna olisi se psykiatrin tapaaminen sitten. Mun tekisi mieli lopettaa nuo mielialalääkkeet kokonaan. En usko että ne mua kantaa enää mihinkään. Mielialaa ne eivät oo koskaan nostaneet yksikään, kokeiltu on sentään jo about seitsemää, en muista tarkkaa määrää enkä jaksa muistella. Tiedän kyllä mitä se tohtori sanoo..että mun olo vois olla paljon pahempi ilman niitä. Toisaalta ei ne kyllä mun vointia parannakaan, ellei sitten löydy joku joka oikeasti lieventäis ahdistusta. Että voisin poistua kotoa, harrastaa jotakin.

J lähti ampumaan hirvimerkkiä ampumaradalle...en voi olla ajattelematta että joku ampuisi minutkin. Kysyin siltä päivällä mitä se tuumais jos tappaisin itseni. Se vaan sanoi: eikai sitä nyt itteään tapeta. Oisin toivonu kuulevani että siitä vaan, anna palaa. Vaikka omapa on elämäni.

Jos onkin niin, että jotkut on vaan yksinkertasesti liian heikkoja tähän maailmaan, syntynyt ikäänkuin vahingossa riepoteltavaksi. Ettei ole tarkoituskaan elää eikä ole toivottu. Jotenkin onnistunut keplottelemaan itsensä "aikuiseksi".

Jostakin taas nousee valtava hellyyden tunne J:tä kohtaan. Sellainen että tekee mieli silittää. Mistä se nousee? Onko se jäänne jostakin vanhasta, jota on joskus ollut vai onko se ihan oikea tämänhetkinen tunne. Vai kenties jotain muuta. En tiedä. Kuitenkin kun katson J:tä, tulee pettymys ja paha mieli, lannistuminen siitä että en pysty osoittamaan sitä eikä J ole valmis/halukas ottamaan sitä vastaan.

En ole muuten käynyt missään baarissa enkä tanssipaikassa lähes kymmeneen vuoteen. Tekisi mieli mennä, mutta yksin meneminen ja oleminen tuntuu liian ikävälle. En tiedä ketä pyytäisin seuraksi. Toisaalta pitäisi oppia yksinkin liikkumaan. Olen ihmisarka ja epävarma seurassa. Olen ollut aina, mutta olen sentään uskaltanut liikkua jonkun verran eikä ole tarvinnut taistella joka lähdössä itsensä kanssa. Kunpa voisikin vain päättää ja lähteä, vaikka tanssimaan eikä tartteis viikkoja pohtia asiaa, saako lähdettyä ja sitten kuitenkin huomaa ettei voikaan lähteä.

Pohdin tuossa aiemmin anteeksiantamista, ja kuinka se vois tapahtua. On varmasti helpompi antaa anteeksi, jos tajuaa kunnolla miksi toinen sanoi tai teki jotain. Ite menen yleensä niin pois tolaltani etten pysty uskomaan mitä toinen sanoo. Uskon vain sen mitä oma pääni sanoo: että toinen haluaa mulle pahaa.:(

Nyt on niin hermostunut olo ja hiostaa että taidan käydä vähän pihalla. J testaa uusia stereoita enkä jaksais kuunnella. Ottaa korviin kaikki äänet ja koko ajan haisee tunkkaiselle.