Onpa huono olo. Minä en ansainnut edes sitä sijaisapua,ja miksikä oisinkaan, enhän minä ole sairas. Saatikka että oisin voinut palata töihin. En ole ansainnut yhtään mitään, mulle ei kuulu mikään. Olen täysin arvoton ja vihaan itseäni.

Mieleni tekisi luovuttaa kaiken suhteen. Tulisin samanlaiseksi kuin äitini, josta ei koskaan ole tullut mitään. Ei mulla mitään muuta "kohtaloa" olekaan, tähän mua on valmistettu koko ikäni. Tulla kynnysmatoksi jolla ei ole omaa mielipidettä, omia toiveita, kunnianhimoa. Ihmiseksi jolla ei ole mitään arvoa. Se suorastaan huokuu kaikkialta ettei mulla ole lupaa mihinkään. Näin on aina ollu.

Kersana kun mentiin rippikouluun, eräs samanikäinen sälli keksi pohtia ääneen: Meneekö *:kin rippikouluun? Olin kai sinnekin liian huono. En mä tainnu sinne oikeasti edes haluta, mutta eihän se sovi että vanhempieni kersat poikkeaa enemmistöstä. Pitää näyttää että asiat on hyvin. Tosin se ei haitannu yhtään että mulla oli haisevan läskikasan maine koko peruskoulun ajan ja lempinimeni on Virtsa. Siltä oli vanhempien helppo ummistaa silmänsä kun ei tarvinnut olla näkemässä ja työntää vastuu opettajille, jotka ei sitä ottaneet. Halveksun ja vihaan vieläkin niitä opettajia.

Vanhempiani en halua nähdä, en halua niin masentavia ihmisiä kotiini.En jaksa sitä jatkuvaa vertailua, kuinka asiat on mulla "paljon" paremmin kuin heillä,siis näennäisesti. Kateutta ja katkeruutta. Tosin äiti on sitä mieltä että mun ei kannattaisi asua täällä, kun täällä "ei ole mitään". Ei se ole tippaakaan kiinnostunut minusta, eikä mistään mun elämässäni, paitsi jos se voi jollakin asialla kehuskella muille. Sorry, mulla ei ole mitään sellaista kerrottavaa millä voisit retostella. Minä olen vaan minä, en mikään elämäni supersankari. En minä käy edes töissä. Senkin yrität lakaista maton alle ja olla niinkuin sitä ei oliskaan. Mikä häpeä. Eikä se tiedä minusta mitään.

Ihan kuin oisin syntynytkin vain vanhempieni hyödyksi. Kuinka ne voisi ratsastaa mun pärjäämisillä, tai ainakin yrittää..mua taidettiin vaan hävetä enimmäkseen. Olin epäonnistunut jo silloin. Mun piti olla täydellinen ja nostaa vanhempieni arvoa muiden silmissä. No enpä ollu.Pelkkä häpeäpilkku.